Vanhakaarti

Mobiilipelit ennen ja nyt

mobile casinoKun 1980 ja 1990-luvuilla pelit alkoivat vähitellen siirtyä PC:lle ja erilaisille pelikonsoleille, ja 2000-luvulla koettiin Internetin vallankumous, niin uusinta uutta pelien evoluutiossa ovat tällä hetkellä mobiilipelit. Näillä tarkoitetaan yleisesti kaikkia sellaisia pelejä, joita voi pelata älypuhelimessa, tabletissa tai jollain muulla langattomalla laitteella. Tulevaisuudessa muita mobiililaitteita voivat olla vaikkapa älylasit ja älykellot.

Mobiilitoimintapelit

Toimintapelit ovat löytäneet tiensä mobiililaitteisiin jo jonkin aikaa sitten, ja eräs tunnetuimmista peleistä onkin suomalainen Angry Birds, joka teki läpimurtonsa nimenomaan mobiilipelinä. Angry Birds oli todellinen menestysbrändi, josta kertoo jotakin jo se, että monet tunnistavat jo kaukaa tämän pelin omintakeisen musiikin – pyöreistä vihaisista lintuhahmoista puhumattakaan – vaikka eivät olisi koskaan edes itse peliä pelanneetkaan.Angry Birds on pelinä hyvin yksinkertainen: tähtää ja ammu. Samanlaisia pelejä on ollut olemassa jo vuosikymmeniä, mutta Angry Birdsin suhteen tehtiin asiat oikein ja mukana oli tietysti myös paljon hyvää tuuria. Vihaiset linnut eivät tietenkään ole ainoa suosittu mobiilitoimintapeli, sillä tällä hetkellä suosion huipulla ovat esimerkiksi SuperMario Run, Avadon 3, ja Kathy Rain.

Mobiilikasinopelit

Oikeat raha- ja kasinopelit ovat myös tehneet todella vahvan tulemisen mobiililaitteille, ja hyvänä esimerkkinä tästä voidaan pitää suominetticasinoa. Suomalaiset mobiilicasinot edustava maailman huippua teknisessä mielessä, mutta niissä jaetaan myös mahtavimmat bonukset ja jackpotit. Jokainen, joka on kokeillut vaikkapa videoslotin pelaamista älypuhelimessa tietää mistä on kysymys. Jos haluat itse päästä kokeilemaan parhaita suomalaisia mobiilipelipalveluja, niin kannattaa silloin tutustua SuomiNetticasinon tarjontaan.

Mikä mobiilipeleissä viehättää?

Nämä pelit ovat mullistaneet pelikokemuksen monellakin tavalla. Ensimmäinen ero perinteiseen tietokone- tai konsolipeliin löytyy tietysti käyttöliittymän erilaisuudesta: mobiilipelejä pelataan koskettamalla, hipaisemalla ja sormella ”piirtämällä”. Se on aivan erilaista – ja monien mielestä paljon upeampaa – kuin näppämistön tai joystickin käyttö.Mutta mobiilipelien varsinainen suola on tietysti se, että ne ovat langattomia – siis mobiileja. Niitä voi pelata käytännössä missä ja milloin vain. Mobiilipelit vapauttavat pelaajat lopullisesti pois pöytätietokoneidensa äärestä.